torstai 12. helmikuuta 2015

No onhan se vähän perseestä

Mun näppäimistö on todella perseestä, koska joku ystävistäni kaatoi uudenvuoden yönä viinahyytelöt näppäimille. E ei toimi kunnolla ja enterkin on finaalissa. F on taas puoliksi irti.
Ja muuten vituttaa aivan älyttömästi se ihminen, joka on koko päivän porannut tossa seinän toisella puolella, voitko lopettaa kiitos.

Mikäs muu ärsyttää. No tossa tien toisellapuolella asuvat naapurit (vanha pariskunta). Tiedän, että olemme kämppikseni kanssa viehättäviä, mutta kokoaikainen kyylääminen ei ole nautinnollista.



Mietin tuossa yksi päivä ajatuksiani halki. Pelkään, että elän epätodellisuudessa ja kun tajuan nykyisen tilanteen, murrun pieniksi paloiksi. Ystäväni sanoi minulle ''Ei tollaisia asioita kannata pelätä.'' Pelkään silti. 

En pelkää kuitenkaan liikaa, revin jokaiseen päivään iloa, tai ei sitä tarvitse oikeastaan edes repiä. Ja oikeesti mun elämä on tosi kivaa, välillä tulee vaan mietittyä liikaa. Yritän välttää sitä, koska itseni tuntien siitä ei hyvää seuraa.


Tuntuu muuten todella hyvältä kuunnella kuulokkeista Haloo Helsinkiä ja laulaa niin helvetin kovaa, että varmasti tiedostat naapurien kuulevan sen. lol







perjantai 6. helmikuuta 2015

Puoli vuotta sitten tämä oli hassu unelma

Puoli vuotta sitten teimme viinipäissämme päätösen: "Me muutamme yhteen".
Hauska idea se olikin, mutta ei niinkään tuntunut siltä, että oikeasti se tapahtuisi. Pikkuhiljaa asiasta tuli unelma ja sen jälkeen yksi elämän raskaimmista tehtävistä. Kämpän saaminen nimittäin ei ole mikään maailman helpoin tehtävä. En halua edes tietää, kuinka monta litraa olen kyyneleitä tämän takia vuodattanut, mutta kaikki on ollut sen arvoista.


Alkuun pitää selventää pari faktaa, joista on tullut useita kysymyksiä.
"Oletteko yhdessä?" Ei, emme ole yhdessä. Olemme parhaimpia ystäviä. Minä seurustelen ja Maiju elää villiä sinkkuelämää.
"Miksi et muuttanut Konstan kanssa?" Voin luvata, että olen vastannut tähän yli 50 kertaa. Konsta asuu järvenpäässä eli samalla paikkakunnalla, kuin koulumme. Minä en aio muuttaa järvenpäähän ever. Siinä ei olisi mitään järkeä, että Konsta muuttaisi helsinkiin kanssani ilman minkäänlaista työtä tai muita säännöllisiä tuloja. Sitä paitsi olen tullut tulokseen, että en halua asua kumppanini kanssa yhdessä (ainakaan vielä), koska se ei mielestäni vain yksinkertaisesti toimi. Koitettu on.




En osaa sanoilla selittää, kuinka paljon rakastan kävellä kotiin, avata uusilla avaimilla kotioven, istua vain hiljaa keittiön pöydässä tai kävellä ympäri taloa. Meidän koti on maailman kaunein. Mun kämppis on ihana. Tämä helsingin kaupunginosa on unelma.
Elämä on tällä hetkellä hyvin.

5min sitten isäni luona asuva koirani, joka tosiaan ei ole enää koirani, mutta alunperin kyllä, lähti taivaaseen. Kyllä siitä itku tuli, mutta hänellä on parempi näin. Lilo oli hieno koira.



Yritän pitää tätä vaalenpunaista elämääni yllä, koska se tuntuu helvetin hyvältä. Olen myös päättänyt etten enää stressaa, se on turhaa ja asioista selviää ilman stressiä.
Tästä blogista ei tuli hirveää "elämä on niin täydellistä lifestyle paskaa", vaan aijon kertoa jos vituttaa tai jos elämä menee päin persettä.

Olen kipeä, joten menen nukkumaan.











keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uskotko onneen? Mä en ainakaan.

Mä uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Mä uskon myös karmaan, en todellakaan tiedä miksi, mutta silti jotenkin tuntuu, että elämä menee välillä karman mukaisesti. Jos teet paskaa, saat myös paskaa takaisin.
Elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä. Välillä ne on tosi pitkäkestoisia, välillä taas ei.
Kaikilla tulee sellaisia hetkiä, että kaikki kaatuu päälle ja tunne siitä, että saat ryvetä koko elämäsi läpi pelkässä paskassa vahvistuu. Kannattaako silloin heittäytyä itsesääliin? Ei, koska silloin sä myös ryvet sen koko elämäs läpi siinä paskassa. Mutta jos sä taas tahdot ryvetä koko elämäs läpi paskassa niin ehdoton kyllä.

Mä tiedän olevani erittäin nuori ja kokematon vielä, mutta voin sanoa pari sanaa. Se, että sä luovutat tuntuu välillä niin helpolta ja yksinkertaiselta vaihtoehdolta. Niin se välillä on. Mä en todellakaan pysty sanomaan etten mä ois ikinä luovuttanut. Mulla on mennyt tosi hienoja tilaisuuksia ohi mun elämässä kun olen kierinyt siinä ''ei musta ole mihinkään'' asenteessa.
En myöskään voi sanoa sitä etten enää ikinä tekis sitä. Mä harrastan sitä todella usein, onneks mulla on ympärillä ihmisiä, jotka jaksaa toitottaa sitä ''kyllä sä pystyt siihen''. Niitä kommentteja tarvitsee jokainen aina välillä. Jokaisella ihmisellä on taipumus siihen ''ei musta ole mihinkään'' asenteeseen, varsinkin niissä tilanteissa kun palaa loppuun ja ei vaan jaksa. 

Mä olen myös liian monta kertaa kuullut tämän ''mä nyt vaan olen tälläinen''. Vittu ei kukaan täysjärkinen ihminen voi sanoa noin. Kuka pystyy muuttamaan sinua? No sinä itse. Jokainen ihminen pystyy muuttamaan asennettaan ja jokainen ihminen pystyy muuttumaan, mutta se kaikki tapahtuu omasta tahdosta.
Mä en tiedä miten mä tän saan kirjoitettua järkevästi, mutta toinen ihminen pystyy kyllä muokkaamaan sua JOS sä annat siihen mahdollisuuden. Pointtihan on se, että kenenkään ei tarvitse antaa siihen mahdollisuutta. Se on ihan oma syysi jos siihen sen mahdollisuuden annat. Sitten saatkit nousta sieltä pohjalta ihan yksin.
Omanitsensä muuttaminen on välillä hankalaa mut voin luvata et jokainen ihminen pystyy siihen.

Mä olin joskus tosi sinisilmänen ihminen joka katto vähän sormien välistä. Olenko enää? NO VITTU EN. Koska psyykkasin itselleni sellaisen ajatuksen et ei tarvitse olla. Mä olen jotenkin ihan raivona tästä, koska oon lähiaikoina kuullut liikaa tätä ''mä nyt vaan olen tälläinen'' nyyh nyyh vollotus paskaa. Ja yleensä tämä ''mä nyt vaan olen tälläinen'' lässytys tulee siinä kohtaa kun sä olet kohdellut jotain toista ihmistä väärin tai olet muuten vaan ollut todella ilkeä jotain kohtaan. Se on outoa, että miten se aina huomataan siinä kohtaa.

Nyt moni varmaankin luulee, että mä olen jotenkin todella vahva ihminen.  Ei ei ja vielä kerran ei. Jos mut lytistetään ihan pohjalle niin mun ekana ajatuksena ei ole ''jee jee kyllä täältä vielä noustaan''.
Voin sanoa olevani vahvempi, kuin moni muu, mutta voin myös sanoa, että moni ihminen on mua paljon vahvempi. Ja tämä ''elämä opettaa'' sanonta voisi sopia tähän vaikka se helvetin kliseinen onkin. Mut eikö se nyt ole ihan hiton itsestäänselvää, että sä kasvat ja opit asioita elämän myötä.

Joskus on aika ottaa itseään niskasta kiinni.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Välillä jännittää niin paljon, että tärisee.




Nyt jännittää, 9 päivän päästä Italiaan. Lennän sinne yksin ja se on
asia jota en _ikinä_ ole tehnyt. Siinä on vielä vaihto välissä ja äsken koko
matkaa miettiessä purskahdin itkuun ja ajattelin etten lähde ollenkaan.
Heräsin kuitenkin siihen, että vittu mä olisin tyhmä jos en menisi. Konsta
sanoi mulle joskus, että sillo ''kun poistuu mukavuus alueeltaan kokee hienoja
juttuja'' tai jotain sinnepäin. Onneksi mulla on siellä mun paraskaveri vastassa ja
onhan mulla ollut sitä hirveä ikävä!
Asiasta toiseen, mulla on ollut tässä välissä vaaleanpunaiset hiukset, mutta paripäivää
sitten päätin, että ei enää ja siirryin takaisin blondiin, koska se vaan on mun juttu.
Mulla on myös tollainen söpö takasiili nykyään, mau.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pellossa on otsatukkaisia kukkia







Käytiin eilen grillaamassa kivalla porukalla jossainpäin espoota.
Mulla on nykyään uusi kaveriporukka ja tämä johtuu vain siitä, että
oon tutustunut mahtaviin ihmisiin ja oon siitä enemmän, kuin onnellinen.
Kesä on musta maailman ihaninta aikaa, nauttikaa siitä!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Tukholma on hieno kaupunki







Blondi on back! Moni miettii, että miksi koska pinkkihän sopi mulle hyvin.
Ja mä rakastin pinkkiä superpaljon ja ottaisin sen takaisin vaikkapa heti. Mutta
mun elämäntilanne vaatii mua värjäämään takaisin blondiksi. Se kaikki mitä mä
tiedän asikaspalvelu-alasta on se, että mitä neutraalimman näköinen olet, sitä varmemmin
pääset töihin. Nyt haluan pelata varmanpäälle, koska haluan töitä.

Käytiin äidin kanssa tossa viimeviikolla tukholmassa ja tuossa on pari kuvaa sieltä.
Olisin varmaan ottanut enemmän kuvia siellä, mutta halusin tehdä 'päivä tukholmassa'
videon, joten kuvien ottaminen jäi vähälle.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Mustaa rautaa





Kävin tänään pet skullissa hommaamassa nenäkorun. Se ei niinkään sattunut,
mun kipukynnys on nännikorun ja septumin jälkeen kasvanut niin paljon
etten varmaan enää edes tunne kipua haha. Hirvein asia mitä huomasin on se
etten pysty haukottelemaan, koska nenä sattuu senverran paljon.
En myöskään tajunnut, että tä harjoituskoru on niin perkeleen iso, noh kyllä
mä sen kuukauden varmaan kestän tällä korulla. Hintaa tällä oli se 30€ ja
ihan mukava hemmo oli siellä sitä laittamassa.