torstai 12. helmikuuta 2015

No onhan se vähän perseestä

Mun näppäimistö on todella perseestä, koska joku ystävistäni kaatoi uudenvuoden yönä viinahyytelöt näppäimille. E ei toimi kunnolla ja enterkin on finaalissa. F on taas puoliksi irti.
Ja muuten vituttaa aivan älyttömästi se ihminen, joka on koko päivän porannut tossa seinän toisella puolella, voitko lopettaa kiitos.

Mikäs muu ärsyttää. No tossa tien toisellapuolella asuvat naapurit (vanha pariskunta). Tiedän, että olemme kämppikseni kanssa viehättäviä, mutta kokoaikainen kyylääminen ei ole nautinnollista.



Mietin tuossa yksi päivä ajatuksiani halki. Pelkään, että elän epätodellisuudessa ja kun tajuan nykyisen tilanteen, murrun pieniksi paloiksi. Ystäväni sanoi minulle ''Ei tollaisia asioita kannata pelätä.'' Pelkään silti. 

En pelkää kuitenkaan liikaa, revin jokaiseen päivään iloa, tai ei sitä tarvitse oikeastaan edes repiä. Ja oikeesti mun elämä on tosi kivaa, välillä tulee vaan mietittyä liikaa. Yritän välttää sitä, koska itseni tuntien siitä ei hyvää seuraa.


Tuntuu muuten todella hyvältä kuunnella kuulokkeista Haloo Helsinkiä ja laulaa niin helvetin kovaa, että varmasti tiedostat naapurien kuulevan sen. lol







perjantai 6. helmikuuta 2015

Puoli vuotta sitten tämä oli hassu unelma

Puoli vuotta sitten teimme viinipäissämme päätösen: "Me muutamme yhteen".
Hauska idea se olikin, mutta ei niinkään tuntunut siltä, että oikeasti se tapahtuisi. Pikkuhiljaa asiasta tuli unelma ja sen jälkeen yksi elämän raskaimmista tehtävistä. Kämpän saaminen nimittäin ei ole mikään maailman helpoin tehtävä. En halua edes tietää, kuinka monta litraa olen kyyneleitä tämän takia vuodattanut, mutta kaikki on ollut sen arvoista.


Alkuun pitää selventää pari faktaa, joista on tullut useita kysymyksiä.
"Oletteko yhdessä?" Ei, emme ole yhdessä. Olemme parhaimpia ystäviä. Minä seurustelen ja Maiju elää villiä sinkkuelämää.
"Miksi et muuttanut Konstan kanssa?" Voin luvata, että olen vastannut tähän yli 50 kertaa. Konsta asuu järvenpäässä eli samalla paikkakunnalla, kuin koulumme. Minä en aio muuttaa järvenpäähän ever. Siinä ei olisi mitään järkeä, että Konsta muuttaisi helsinkiin kanssani ilman minkäänlaista työtä tai muita säännöllisiä tuloja. Sitä paitsi olen tullut tulokseen, että en halua asua kumppanini kanssa yhdessä (ainakaan vielä), koska se ei mielestäni vain yksinkertaisesti toimi. Koitettu on.




En osaa sanoilla selittää, kuinka paljon rakastan kävellä kotiin, avata uusilla avaimilla kotioven, istua vain hiljaa keittiön pöydässä tai kävellä ympäri taloa. Meidän koti on maailman kaunein. Mun kämppis on ihana. Tämä helsingin kaupunginosa on unelma.
Elämä on tällä hetkellä hyvin.

5min sitten isäni luona asuva koirani, joka tosiaan ei ole enää koirani, mutta alunperin kyllä, lähti taivaaseen. Kyllä siitä itku tuli, mutta hänellä on parempi näin. Lilo oli hieno koira.



Yritän pitää tätä vaalenpunaista elämääni yllä, koska se tuntuu helvetin hyvältä. Olen myös päättänyt etten enää stressaa, se on turhaa ja asioista selviää ilman stressiä.
Tästä blogista ei tuli hirveää "elämä on niin täydellistä lifestyle paskaa", vaan aijon kertoa jos vituttaa tai jos elämä menee päin persettä.

Olen kipeä, joten menen nukkumaan.